torstai 24. syyskuuta 2015

Katsoin suurenmoisen ranskalaisen elokuvan:
Séraphine. Martin Provostin ohjaus. 

lauantai 19. syyskuuta 2015


"Yhteiskuntamme on kuin luovuuden tappamisen oppikirjasta."

"Tärkeintä on lapsi persoonana tässä ja nyt, ei se tuleeko hänestä ilmiömäinen huippuosaaja. Välittämällä ja kannustamalla kasvatetaan eheitä ihmisiä, jotka luottavat itseensä ja uskovat kelpaavansa."

"Kunnolla ajatellut ajatukset eivät vanhene."

Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä

perjantai 11. syyskuuta 2015

Tervehdys!
Olen ollut paikoissa joissa ei kameroita kaivata.
Postiluukkuun on kolahtanut oliivinpoimintaa Cannesista ja kurkia Riiasta, en ole edes ehtinyt kiittää. 
Vähät omenat rupisen ruppuisia ja joutsenet lentävät yli. 
Ulko-ovi maalattiin nefriitinvihreäksi.
Huomenna tulee hän.