perjantai 28. helmikuuta 2014

torstai 27. helmikuuta 2014

Pariisi 20

Henri Cartier-Bressonin valokuvia Centre Pompidoussa. Olen ollut tietämättäni hänen faninsa jo kauan.
Ne nähdäkseni jouduin kärsimään kolmessa eri jonossa yhteensä pari tuntia. Olisi kiva sanoa, että näyttely oli sen väärti, mutta minusta tuntuu että edes näin hyvä näyttely ei ole sellaisen jonottamisen arvoinen. Varmasti olisin nauttinut yhtä paljon katsellessani samat kuvat kirjasta. 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

tiistai 25. helmikuuta 2014

Pariisi 18


Vielä en ole saanut tarpeekseni. Sitten kun saan, voin rauhassa pysyä sisällä ja lukea Jean Rhysin Huomenta, keskiyön loppuun.
Se on hyvä kirja, valoisampi kuin Rhysin muut.
Koska en ole saanut tarpeekseni, laitan savunsiniset kynnet ja harmaan silkkipaidan, kiirehdin sinne missä on tuo hieno katto ja aina uudet tarinat.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Pariisi 17

Kirppiksellä sovitan vihreää tekoturkkia, voi se olisi ihana, mutta vain jos eläisin aina täällä. 
Näitä maailmojen eroja.
Myyjillä on shamppanjat, pateet, pöytäliinat ja kangasservietit, sunnuntaifiilis korkealla.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pariisi 16


Vieräytetään ilon kyyneleitä Opèralla, avataan pullot ja syödään tuulihattuja kynttilän valossa. Juhlitaan!
Sade ajaa museoihin. Miten Victor Hugo pystyi edes ajattelemaan niin täyden tunkkaisessa kodissa? Miten Napoleonin valkoiset housut pysyivät puhtaana?